Suomalaisen koulun haasteet nyt ja tulevaisuudessa

Suomalaista koulua pidetään yleisesti laadukkaana, mutta viime vuosina kritiikin määrä on lisääntynyt erityisesti kotimaisten asiantuntijoiden keskuudessa. Vuoden 2015 Pisa-tutkimuksessa havaittiin, että erot suomalaisten nuorten lukutaidossa ovat huimat ja heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut hälyyttävän paljon. Muun muassa nämä tiedot ovat herättäneet keskustelua suomalaisen koulun laadusta ja tasapuolisuudesta, joita on perinteisesti pidetty koulutusjärjestelmämme vahvuuksina. Tässä artikkelissa kerromme suomalaisen koulun haasteista nyt ja tulevaisuudessa.

Tekninen kehitys ja tiedon määrän kasvu
Teknisen kehityksen seurauksena sekä tiedon määrä että tiedon saatavuus ovat räjähtäneet, eikä oppimisen voida enää ajatella olevan sidoksissa johonkin tiettyyn kouluun tai oppilaitokseen. Yksilön oppisprosessien kannalta vapaa-ajalla suoritetut aktiviteetit ja harrasteet voivat olla lopulta hyödyllisempiä kuin koulussa vietetyt tunnit. Tämän asian havaitseminen on saanut koulutuksen asiantuntijamme korostamaan, että koulun tulisikin jatkossa opettaa entistä enemmän oppisen taitoja. Tällä he tarkoittavat sitä, että tulevaisuuden koulussa ja maailmassa yksilöiden niin sanottujen metataitojen, kuten oppimaan oppimisen, rooli on suurempi kuin ennen. Keskeistä olisikin herättää oppilaiden uteliaisuus sekä kehittää heidän tiedon hakemiseen ja jäsentelyyn liittyviä taitojaan.

Monet asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota ennen kaikkea siihen, että maineestaan huolimatta suomalainen koulu ei opasta lapsia siihen maailmaan, joka heitä todellisuudessa ympäröi. Uudenlaisen oppimisen keskiössä ovatkin henkilökohtaisten vahvuuksien ja taitojen tunnistaminen. Jotta oppiminen olisi tuloksellista, sen on oltava mielekästä ja mielenkiintoista. Uusi koulutus -hankkeessa pohditaan juuri näitä, uuden koulun edellytyksiä ja mahdollisuuksia.

Miten tilanne muutetaan?
Vastoin monien käsityksiä, tärkeimmät muutokset eivät aina edellytä lisää rahaa, vaan muutoksen on tapahduttava asenteellisella tasolla. Muuttuneessa maailmassa esimerkiksi oppilaiden arviointia tulisi uudestaa. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että perinteisestä numeroarvioinnista pitäisi luopua kokonaan ja siirtyä sen sijaan yksilöllisempää arviointiin, joka toisi esiin yksilön kehitystä oppimisen eri alueilla. Eräs ehdotuksista on pelimaailmasta tuttu tasoajattelu, jossa oppilas etenisi tasolta toiselle ja hänen taitonsa ilmaistaisiin sen mukaan, mille tasolla hän on kulloinkin päässyt.

Vaikka suomalaisten opettajien koulutusta on perinteisesti pidetty suomalaislasten koulumenestyksen eräänä kulmakivistä, olisi myös opettajien koulutus päivitettävä vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Opettajile tulisi myös turvata mahdollisuus jatkuvaan kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen vielä siinäkin vaiheessa, kun he toimivat opettajan työssä. Opettajana jo pidempään toimineille tulisi tarjota muita enemmän mahdollisuuksia koulutuksen päivittämiseen.

Ehkä keskeisintä kaikessa muutoksessa on kuitenkin se, että nykytilanne tunnistetaan ja muuttumisen tarve tunnustetaan rehellisesti. Ikiaikaisiin uskomuksiin tuudittautuminen on vaarallista ja toisaalta liian hidas reagointi muuttuvan maailman tarpeisiin ei vie opetusta eteenpäin, vaan pitää sen edelleen jälkeenjääneenä. Ehkä Suomenkin olisi aika ottaa oppia myös muista opetuksen huippumaista, kuten Aasiasta?